A Constant Flow of Sound XII: Unitopia

One Night In Europe album cover

Like a beggar clothed in purple/ that people take for king
Are all the theories and formulae/ the downward spiralling
Fascinates and dazzles/ causing all to go blind
With underlying errors/ but a trick of the mind
Confusing metaphysics/ with pursuit of the truth
Clawing at the rubble/ for the fountain of youth
Alternating, compensating/ re-create the soul
Madman, revolutionary/ all parts of the whole

We are, we are/ all parts of the whole, all parts of the whole..

Australialainen Unitopia on kuluneen vuoden aikana kuin varkain kohonnut top10-suosikkibändilistalleni. Itse musiikissa ei sinänsä ole mitään ennenkuulumatonta, virtuoosimaista tai uskomatonta, mutta homma vaan yksinkertaisesti toimii. Äärimmäisen hyvin. Hyviä melodioita riittää ja aina sopivissa väleissä tipahtaa jokin ajatuksia herättelevä hieno lyriikanpätkä (kuten yllä olevat Tesla-kappaleesta) tai eeppinen fonisoolo. Unitopialla voisi myös sanoa olevan modernille retroprogelle hieman harvinaisesti hyvin ominainen soundi, joka ei turhaan suoraan lainaile suuria esikuviansa.

2011 ilmestynyt livetupla One Night in Europe sisältää mm. pääosan hienosta, teknologian suhdetta ihmisen olemukseen ja vuorovaikutukseen käsittelevästä Artificial-levystä sekä 25-minuuttisen The Garden-eepoksen. Bändin yhteissoitto on tiukkaa, ja esimerkiksi Nothing Lasts Foreverin (oikeasti levyllä kolmantena, linkissä jostain syystä biisinnimet on alkusetin osalta vähän väärässä järjestyksessä) Beatles-jammailut toimivat oikein hauskasti. The Great Reward on konseptille kaunis ja sopiva päätös, ja sisältää lisää hienoja lyriikoita. Muita setin helmiä ovat liveversiona selkeästi levyä paremmin rokkaava Angeliqua, puhuttelevasti groovaava Justify ja keikan vahvalla upbeatilla päättävä, aina yhtä loistava Inside the Power.  

Vastikään ilmestynyt Covered Mirror Vol.1 puolestaan on, kuten nimestäkin voi päätellä, levyllinen laadukkaita progecovereita. Sen verran olen tähänkin levyyn tykästynyt, että se taitaa olla suosikkicoverlevyni (onko tuo edes sana? :D) tässä vaiheessa. Osasyy tähän lienee se, että monetkaan biiseistä eivät olleet minulle tuttuja entuudestaan, joten ei ollut valmiita ennakkoluuloja siitä miltä niiden pitäisi kuulostaa. Kuitenkin myös esimerkiksi Yes- ja Genesis-medleyt toimivat omina itsenäisinä kokonaisuuksinaan, vaikka artistien tuotanto olisikin enemmän tai vähemmän kahlattu läpi. Levyn alaviitteenä on "Smooth as Silk", ja mukavan pehmeitä sävyjä levyllä tosiaan riittää.

Näin siis veljemme from Down Under. Jos luulitte ylisanojen jo loppuneen varastostani edellisen yhdentoista artistin ja ties kuinka monen niihin liittyvän levyn myötä, niin väärässäpä olitte, hah :P Sitten vaan seuraavaa blogilöytöä odottelemaan! (Vaikka taidan itse olla se joka näitä eniten odottelee..)

Night Came and Music Played II: echolyn

(echolyn.com)

Mitä tehdä, kun livekorva syyhyää, mutta mielenkiintoisia bändejä ei ole lähistölle tulossa keikalle ja jos onkin, niin niille ei ole varaa lähteä? Jos piratismin eettisesti kyseenalaisille teille ei halua lähteä, yksi ratkaisu ovat bootlegit, joita pyörii netissä lukuisia määriä. Parhaimmassa tapauksessa bändit lataavat jopa itse tallenteitaan nettiin tsekkailtavaksi, yleensä tällöin aika hyvälaatuisina. Myönnetään, että olisihan se kivempaa päästä näkemään "the real deal", mutta kun sattuu omaamaan tällaisen obscuren ja (liian) pitkälle kehitetyn musiikkimaun niin suosikkibändit lähes poikkeuksetta esiintyvät jossain aivan muualla päin maailmaa, jos sielläkään.

Echolynia tulikin jo muutama kuukausi sitten kehuttua oikein olan takaa, ja syystä. Uusin nimikkolevy on rautaista progejuhlaa alusta loppuun, mutta aiemmiltakin lätyiltä löytyy oikein maittavaa settiä riittämiin. Tästä osoituksena nämä kaksi bootlegia: tunnin mittainen keikka videona ja pari tuntia kestävä audiona.

North Star Bar 2009

Toiseksi uusinta levyään The End Is Beautifulia tehdessä echolyn kävi vetäisemässä tällaisen lyhyehkön keikan, joka löytyy oheisesta youtube-linkistä. Setti ei jätä ainakaan kylmäksi: pukeutumisensa ja ulkoasunsa puolesta lähinnä Star Trek-nörteiltä näyttävä poppoo vetää biisejään hämmästyttävällä tarkkuudella ja intensiteetillä. Ray Weston alkaa olla jo lempilaulajiani, sen verran vaihteleva skaala nyansseja puhtaasta laulusta puolikarjuntaan häneltä löytyy (tsekkaa esimerkiksi The Cheese Stand Alone.) Vuorottelu kitaristi Brett Kullin kanssa tuo myös mukavaa lisäväriä. Välillä show'n varastaa mahtavan groovaava kiipparimies Chris Buzby, jota ei voi ainakaan syyttää eläytymisen puutteesta. Monimutkaisuus on osassa biiseistä sitä tasoa, että täytyy ihmetellä, miten homma pysyy näin tyylikkäästi kasassa.

1. Georgia Pine

2. The Cheese Stands Alone

3. Too Late For Everything

4. Mei (excerpt)

5. As the World

6. Brittany

Jersey Tomato 2003

Tämä bootleg puolestaan on yhtä biisiä lukuunottamatta vapaasti ladattavissa ja kuunneltavissa echolynin kotisivuilla (linkki jälleen otsikossa). Jos North Star Bar-keikan versio Mei-konseptilevystä kuulosti hyvältä, niin tässä sitä vasta riittääkin: setin toinen puolisko on nimittäin kyseinen 50-minuuttinen levy alusta loppuun hieman varioivilla sovituksilla soitettuna. Tämän vedon jälkeen voi jo spontaanisti todeta, että "mitäs vitsiä". Ei liene ihan helpoimpia biisejä putkeen soittaa, mutta niin vain homma toimii ja kuulostaa ehkä jopa paremmalta kuin levyllä. Kylmiä väreitä voi olla luvassa, jos jaksaa tarpeeksi keskittyneesti kuunnella. Hieno, hieno teos. Muita setin helmiä ovat harvoin kuultu 16-minuuttinen Sweet Thing sekä tätä seuraava harras, balladinomainen Never the Same (jossa on muuten ehkä hienoimpia sanoituksia ikinä). Eipä siinä, kyllä tämä tietokonetuolilla istuskelukin näköjään paremman puutteessa kelpaa kunhan musiikki on tarpeeksi toimivaa.

1. 67 Degrees

2. Brittany

3. Suffocating the Bloom

4. As the World

5. The Cheese Stands Alone

6. Sweet Thing

7. Never the Same

8. Carpe Diem

9. Mei

Se on taas hei seuraavaan kertaan, ystäväiseni, satunnaiset vierailijat, stalkkerit, botit ja muut substanssit! May the Prog be with you (;

A Constant Flow of Sound XI: Hammock

Hammock in NYC, photo by Jarsonic

Vaikka viime pohdinnoissa tuli vähän mollattua post-rockia, on tämänkertainen vastaantullut levy sen verran laadukas ja mielenkiintoinen, että eihän sitä voinut noin vain sivuuttaa. Hammock on kahden kitaristimiehen ambientvaikutteinen projekti, joka on tuottanut jo vajaan kymmenkunta albumia, jopa kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Departure Songs (2012) on duon viimeisin, massiivisin ja kenties koherentein kokonaisuus. Tuplalevyn pituus lähentelee kahta tuntia, ja se onkin putkeen kuunneltuna aika raskas kokonaisuus. Yleisflow on kuitenkin hyvä, ja dynamiikkapoliisin mutinoista huolimatta vaihtelua on lähes riittävästi. Levy käsittelee omaan instrumentaalipainotteiseen tapaansa läsnäoloa ja poissaoloa, kuolemaa ja elämää.

Tyylillisesti Hammockin soundia leimaavat genrelle ominaiset kitaramaalailut, paksut tausta-ambienssit ja sensellaiset chillailut. Vaikka musiikillisia ideoita on paljon ja päällekkäinkin, levy tuntuu toimivan parhaiten taustalla absorboituna. Välillä jotkut kappaleet, kuten mukaansatempaava Tonight We Burn Like Stars That Never Die tai levyn tunteikkaasti avaava Cold Front vetävät huomion puoleensa tyylikkäästi. Levy on täynnä taiteellista himmailua, jopa suoranaista hipsteriyttä kenties, vaikken ole tähän konseptiin oikein päässyt ikinä sisälle (vaikkakin saatan kuuunnella aika paljonkin hipsteriltä haiskahtavaa musiikkia :D). Musiikkipuolella se toimii, mutta lyriikkojen ja kappalenimien suhteen syntyy hieman myötähäpeän tunteita (pitääkö joka toisessa biisin nimessä muka oikeasti olla sulut, pilkku, pisteitä tai vähintään yli 5 sanaa?). Yhtä kaikki, mielenkiintoinen levy hyvässä ja pahassa.

EDIT (15.4.): Hammock siirtelee levyjään pois ja sisään internetmaailmojen varsin vauhdikkaaasti. Tällä hetkellä kolme (edellämainittu Departure Songs, Raising Your Voice... Trying to Stop an Echo ja Kenotic) yhtyeen levyistä ovat streamattavissa bändin youtube-sivuilla.