A Constant Flow of Sound XI: Hammock

Hammock in NYC, photo by Jarsonic

Vaikka viime pohdinnoissa tuli vähän mollattua post-rockia, on tämänkertainen vastaantullut levy sen verran laadukas ja mielenkiintoinen, että eihän sitä voinut noin vain sivuuttaa. Hammock on kahden kitaristimiehen ambientvaikutteinen projekti, joka on tuottanut jo vajaan kymmenkunta albumia, jopa kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Departure Songs (2012) on duon viimeisin, massiivisin ja kenties koherentein kokonaisuus. Tuplalevyn pituus lähentelee kahta tuntia, ja se onkin putkeen kuunneltuna aika raskas kokonaisuus. Yleisflow on kuitenkin hyvä, ja dynamiikkapoliisin mutinoista huolimatta vaihtelua on lähes riittävästi. Levy käsittelee omaan instrumentaalipainotteiseen tapaansa läsnäoloa ja poissaoloa, kuolemaa ja elämää.

Tyylillisesti Hammockin soundia leimaavat genrelle ominaiset kitaramaalailut, paksut tausta-ambienssit ja sensellaiset chillailut. Vaikka musiikillisia ideoita on paljon ja päällekkäinkin, levy tuntuu toimivan parhaiten taustalla absorboituna. Välillä jotkut kappaleet, kuten mukaansatempaava Tonight We Burn Like Stars That Never Die tai levyn tunteikkaasti avaava Cold Front vetävät huomion puoleensa tyylikkäästi. Levy on täynnä taiteellista himmailua, jopa suoranaista hipsteriyttä kenties, vaikken ole tähän konseptiin oikein päässyt ikinä sisälle (vaikkakin saatan kuuunnella aika paljonkin hipsteriltä haiskahtavaa musiikkia :D). Musiikkipuolella se toimii, mutta lyriikkojen ja kappalenimien suhteen syntyy hieman myötähäpeän tunteita (pitääkö joka toisessa biisin nimessä muka oikeasti olla sulut, pilkku, pisteitä tai vähintään yli 5 sanaa?). Yhtä kaikki, mielenkiintoinen levy hyvässä ja pahassa.

EDIT (15.4.): Hammock siirtelee levyjään pois ja sisään internetmaailmojen varsin vauhdikkaaasti. Tällä hetkellä kolme (edellämainittu Departure Songs, Raising Your Voice... Trying to Stop an Echo ja Kenotic) yhtyeen levyistä ovat streamattavissa bändin youtube-sivuilla.