 | |
| (www.flowerkings.se) |
Tämä blogin neljäs osio on omistettu livekonserteille ja niitten tunnelmoinnille. Olen sen verran nirso keikkavierailujeni suhteen, että osio todennäköisesti päivittyy aika harvoin, mutta sitäkin laadukkaammin ;)
Who invented the slow burning fire
The unforgettable high
Who put the moon and the stars in the sky
The kaleidoscope inside your eye
Marraskuinen Helsingin perjantai-ilta ei luvannut mitään erityistä harmaudellaan ja tavanomaisuudellaan, mutta luvassa oli hienoutta. The Flower Kings, Ruotsin valtavan hienon ja elinvoimaisen progeskenen lippulaiva, oli juuri kesällä palannut viiden vuoden mittaiselta hengähdystauoltaan ja julkaissut vuoden levyn tittelistä arvioissani kilpailevan Banks of Edenin. Eipä siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin nappaista kohtuuhintainen lippu kouraan, houkutella kaveri messiin ja lähteä bändin livemeininkiä katsastamaan.
Lämppärinä toimi kotimainen syntikkalupaus Kebu eli Sebastian Teir, joka tyylikkään (ja ruokahaluja nostattavan) nimensä lisäksi omistaa hyvin kadehdittavan arsenaalin analogisia kosketinsoittimia- ja muita vermeitä. Kebun vastikään ilmestynyt debyyttilevy To Jupiter and Back löytyy kokonaisuudessaan soundcloudista. Toimivaa iltafiilistelymusiikkia Jarren ja Vangeliksen jalanjäljissä, suosittelen! Meininki oli myös livenä oikein maukasta, joskin ymmärrettävän vähäeleistä. Sekvensserit kävivät kuumina ja yleisökin tuntui ihan tykkäävän.
Sitten olikin itse kukkakuninkaitten setin aika. Kitaramaestro Roine Stolt täytti lavan karismallaan (ja pituudellaan) alusta alkaen. Toinen laulajakitaristi Hasse Fröberg puolestaan vastasi hippipuolesta koko-oranssilla vaatetuksellaan ja hämmentävillä randomharhailuillaan eri puolilla lavaa. Alkunumeroksi pärähti käyntiin odotetusti uuden levyn masterpiece, 26-minuuttinen Numbers. Setin alkupuolella kärsittiin jonkin verran valitettavista soundipulmista, muun muassa Roinen laulut sekä Jonas Reingoldin aina yhtä mukavat bassokuviot eivät meinanneet kuulua kunnolla, ja äänimaailma puuroutui ajoittain. Tämä ei kuitenkaan menoa liiemmälti haitannut. Jo tässä vaiheessa kiinnitin huomiota, kuinka kova mies bändin uusi saksalainen rumpali, jazztaustainen Felix Lehrmann on. Hänen filleissään yhdistyy harvinaisella tavalla timanttinen tekniikka sekä tyylitaju. Itse kappale on niin hieno teos, että melkein harmitti ettei sitä säästetty viimeiseksi grande finaaliksi, tunnelma kun kuitenkin seteissä on yleensä nousujohteinen.
For the Love of Gold palasi Numbersin synkistä tunnelmista TFK:lle ominaisempaan kevyempään ja melodioilla pelaavaan tyyliin. Sitten seurasikin jo pitkä, pakollinen fuusiojazzmainen soolojakso, jonka alkuperää en tähän hätään tunnistanut (jäikin setin ainoaksi biisiksi jota en tiennyt). Vastaavat vapaat häröilyt toimivat onneksi parhaiten livenä, vaikken muuten niiden ystävä juuri ole. Sitten seurasi joukko klassikkoja: Stardust We Are, What If God Is Alone, illan toinen eepos The Truth Will Set You Free sekä Last Minute on Earth/In the Eyes of the World. Jos Flower Kingsin tuotanto yhtään sanoo mitään, voi arvata että tässä vaiheessa fiilispuoli alkoi olla jo aika kohdillaan. Tunteikkaita sooloja ja kertosäkeitä seurasi toinen toisensa perään, mutta aikaa oli myös kokeellisuudelle ja pikkukikoille. Roine tokaisikin Truth Will Set You Freen keskelle vetämänsä äärimmäisen obscuren delay-kitarasoolon jälkeen osuvasti "There's something wrong when you're playing this kind of music.. it can't be completely sane".
Banks of Edenin päätös, kauneuden ja paatoksellisuuden rajamailla liikkuva Rising the Imperial veti setin kokoon asiallisesti. Encoreja saatiin kuulla vain yksi, itselleni melko yllätyksenä tullut rokkiveto Paradox Hotel. Se toimikin livenä selkeästi paremmin kuin levyllä. Vähän reilu kaksituntinen keikka olisi saanut olla selkeästi pitempäkin, mutta jätti olon sopivan nälkäiseksi. Musiikillinen puoli toimi kaikin puolin erittäin mallikkaasti, bändistä on vuosien varrella hioutunut hyvin yhteen hiileen puhaltava orkesteri. Plussaa oli myös kahden liki puolituntisen vedon mahtuminen mukaan, mikä ei totisesti Suomessa ole progekeikoillakaan mikään itsestäänselvyys. Niinkuin alussa totesin, ihan hienouttahan tämä oli :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti