Looking Straight Into the Light III: Mike Baker

(shadowgallery.com)

I light two candles in the window of my mind
The wind that threatens us, I've no words left to describe
Resisting the fates
When mercy comes to shelter me 

Tasan neljä vuotta sitten eräs progemetallin hienoimmista hahmoista ja lempilaulajani siirtyi ajasta ikuisuuteen. Mike Bakerin vahva ja kaunis ääni oli yksi osatekijä bändissä, josta olisi pitänyt tulla Dream Theaterin kaltainen menestystarina - jos maailma olisi oikeudenmukainen paikka. Shadow Gallery on julkaissut levyjä harvakseltaan, noin kerran neljässä vuodessa. Liekkö tällä sitten jotain tekemistä sen kanssa, että ne ovat kaikki täyttä timanttia. Musiikillisten hienouksien lisäksi SG:n parhaita puolia ovat loistavat lyriikat, jollaisia harvoin metallin puolelta löytyy. Ensimmäisillä kerroilla kansilehtien kanssa tihruhtaessa ei meinannut pysyä perässä, sen verran rutkasti pureksittavaa ne sisältävät. Kun tähän vielä yhdistää herra Bakerin uskomattoman puhtaan äänen (ilman mitään autotuneja), niin tuloksena on melkoista korva- ja aivokarkkia.

Bakerin työ Shadow Galleryn kanssa tiivistyy kahteen konseptiin: toisen, selkeämmän muodostavat Tyranny ja Room V, joiden tarina sijoittuu postmoderniin, ydinsodan uhkaamaan ja tietoverkoin isoveli valvoo-tyyliin hallinnoituun maailmaan. Täysin epärelevantteja nämä uhkakuvat eivät ole nykyäänkään, Tyranny taisi olla 1998 ilmestyessään muutaman vuoden edellä aikaansa. James LaBriekin tekee cameon päähenkilön isänä. Hauska yksityiskohta löytyy muuten Ayreonin The Human Equationilta, jossa roolit vaihtuvat ja Baker pääsee yhden biisin verran ojentamaan poikaansa, jota esittää LaBrie. Kyseisessä biisissä (Loser) yhdistyy elementtejä, joita on vaikea kuvitella mahtumaan edes samalle levylle, saatika sitten samaan kappaleeseen: didgeridoota, Devin Townsendin karjumisia, kitara-viulufolkkia sekä Bakerin Alice Cooper-imitaatiota.

Carved In Stone ja Legacy ovat toinen kaksikko, jonka helposti liittää Shadow Galleryn tuotannossa yhteen. Kaksiosainen Cliffhanger-saaga aloittaa molemmat levyt, ja molemmilta levyiltä löytää lyhyitä välisoittoja sekä lopun loistava eepos (erityisesti First Light peittoaa kyllä mennen tullen kaikki tuntemani progemetalli-eepokset, vaikkei itse oikeastaan siihen kategoriaan kuulukaan). Ne ovat tunnelmalevyjä, jotka sopivat mainiosti esimerkiksi hiljaisten talvi-iltojen soundtrackiksi. Bändin ensimmäinen, nimikkolevy on tuotannollisesti vähän heikko mutta sisältää sekin monta hienoa biisiä.

Pakko myöntää, että Dream Theater-juna on minusta vähän vuosien varrella jättänyt. Shadow Gallery sen sijaan jaksaa herättää kylmiä väreitä vuosi toisensa perästä. Bändi jatkaa ilman Mikea, ja hyvä niin. Musiikillinen loistavuus ei ole kadonnut minnekään.

I believe that mercy has come to shelter mr.Baker.