Noniin, saatiin tämäkin blogin osio työnnettyä käyntiin. Thoughts-sektio ei muista osioista poiketen sisällä musalinkkejä; sen sijaan luvassa on kaikenkarvaisia, enemmän tai vähemmän kontroversaalisia pohdintoja.
Aloitetaan aiheella joka on minua jo jonkin aikaa enemmän tai vähemmän askarruttanut: kristillisyyden tai ylipäätänsäkin maailmankatsomusten rooli taiteessa ja erityisesti musiikissa. Ihmisluontoon kuuluu tarve luokitella asioita hanakasti eri kategorioihin. Se helpottaa ja selkeyttää ajattelua ja varmasti usein pohjaa täysin todellisuuteen ja sen perusluonteeseen. Välillä kuitenkin tullaan luoneeksi järjestelmiä, jotka alkavat elää omaa elämäänsä alkuperäisen tarkoitusperänsä ulkopuolella. Mielestäni kristillinen musiikki ja erityisesti sen amerikkalainen populaari vastine (CCM, Christian Contemporary Music) on tällainen osittain sivupoluille harhautunut subjektiivinen kategoriarypäs. Valitettavan monet kategorian edustajat (nimiä mainitsematta) ovat ajautuneet geneeriselle linjalle, toistaen toistensa tai sen hetken suosituimpien sekulaariartistien ideoita, usein heikommalla musiikillisella menestyksellä. Kuulijakuntakin tyytyy helposti tähän pullamössöhöttöön, jota radiosta tuutataan jatkuvalla syötöllä ulos suosituimmilla popkanavilla. Ilmiö on tietysti koko musiikkiskenen laajuinen, eikä rajoitu vain kristillisinä pidettyihin artisteihin.
Pakko myöntää, että monesti suurimpia oivalluksia ovat minulle tuottaneet juuri ne bändit, jotka vähiten mainostavat vakaumuksellisuuttaan. Asioita on sanottu toisella tavalla, uusia aihepiirejä käsitelty koskettavasti ja rehellisesti, tai sitten vain musiikillinen osaaminen on ollut niin vahvasti ja tyylikkäästi esillä rakenteissa, teemoissa ja tunnelmissa ettei musiikista ole yksinkertaisesti voinut olla pitämättä. Onko Raamatusta tai kristinuskosta sitten jo sanottu kaikki oleellinen musiikin puolella? Ei todellakaan. Aina on mahdollista löytää uusia näkökulmia, käsittelytapoja ja -tyylejä. Kristillinen usko on valtava voimavara, josta riittää elämän jokaiselle osa-alueelle, eikä sitä tule mitenkään häpeillen salata musiikissakaan. Ei vain pitäisi heittäytyä siihen tuttuun ja turvalliseen musiikintekotapaan, jossa riskeille ei ole sijaa ja jokaisen biisin markkina-arvo ja hengellisyysprosentti arvioidaan erikseen maksimaalisen tuloksen saavuttamiseksi. En väitä että kaikki hyvä musiikki on progressiivista (tai kaikki progressiivinen musiikki hyvää), vaikka proge onkin sydäntäni kaikkein eniten lähellä. En myöskään väitä että kaikki poppi todellakaan olisi huonoa ja tylsää. Luovaa ja hienoa musiikkia syntyy ja tehdään kaiken aikaa, kaikentyyppisten genrejen piirissä. Uskon, että monella meistä musiikintekijöistä olisi enemmän talentteja jakoon laitettavana kuin uskallamme kuvitellakaan.
Siinä vähäsen omia fiiliksiäni aiheesta, tässä aiheesta kiinnostuneelle Salem Hill-bändin Carl Grovesin ajatuksia, esimerkein varustettuna ja todennäköisesti vähemmän sekavasti ilmaistuna kuin edellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti